maanantai 16. joulukuuta 2013

Harjoitus työ





 jooo elikkästässä jaksossa meillä oli hommana tehdä kittaus harjoitus että saadaan arvosanat.




Ensiksi leikattiin  400mm x 300mm pellin pala jonka toinen pidempi sivu kantattiin saumakittausta varten.





 

Sitten pelti mankeloitiin kaarevaksi mankelilla.



Mankeloinnin jälkeen  opettaja löi kappaleeseen lommo. Ennen kittausta pinta pyyhitään rasvanpoistolla.
käytin Evercoatin rage yleiskittiä se on melko löysää kittiä.

Kun kittiä oli tarpeeksi aloin hiomaan kappaletta tasaiseksi ja oikeaan muotoon. 

  




Pohjamaalina käyin Temacoat epox maalia. Maali on 2k maalia, joten siihen sekoitetaan kovetetta (hardener 088 5600) 4:1 suhteessa. Kovete sekoitettuna maali on vielä liian paksua, joten sitä ohennetaan Thinner 006 1031:llä.  


  

 Epox pohjamaalin jälkeen karhensin pinnan, pyyhin rasvanpoistolla ja maalasin sen standoxin hiomavärillä


Hiomavärin jälkeen alussa kantattu reuna saumakitattiin kentin saumakitillä.
Kun kitti oli kuivunut hion hiomavärin tasaiseksi 600 softilla ja viimeistelin harmaalla villalla. 


 Ja siinä sitten olisi loppu tulos kun pintaaan on kertynyt maalikerros ja lakka kerros!

 harjoitus työ oli haasteellinen mutta mukava työ!